Yrityksen arvonmääritys

Taas tällainen aihe, josta on varmasti kirjoitettu kirjoja, mutta yritän lyhyesti viisastella. Kun yritystä myydään pitää sille määritellä jonkinlainen rahallinen arvo tai valuaatio, kuten exit-sukupolvi sitä kutsuu. Asiassa on kolme puolta: ostajan ja myyjän näkökulma sekä totuus. Nämä kolme kulmaa on hyvä ymmärtää, olit sitten myymässä, ostamassa tai muuten vain asiasta kiinnostunut. Lähdetään ostajan näkökulmasta.

Ostajan kannattaa lähteä liikkeelle oikeastaan vain siitä, että missä ajassa ostaja kuvittelee maksavansa investointinsa takaisin. Jos yrityksen tuotto on vaikka 50 rahaa vuodessa verojen jälkeen, niin 300 rahan yrityksen voi maksaa takaisin kuudessa vuodessa. Toisaalta tässä pitää ottaa huomioon ajallinen muutos, eli kaikki vuodet eivät ole veljiä keskenään ja siksi lasketaan keskituotto esimerkiksi viimeiseltä kolmelta vuodelta. Tässä kannattaa huomioida myös erityistilanteet, miten korona tai sota Ukrainassa on vaikuttanut liiketoimintaan, eli kannattaako tällaisille vuosille antaa jotain erityistä painoarvoa.

Tästä luonnollisesti seuraa, että yritys joka ei tuota, ei ole minkään arvoinen ostajalle. Niinpä ostajan tulee myös miettiä potentiaalia, jonka uskoo yrityksessä piilevän tai synergiaeduista, joita ostaja pystyy hyödyntämään esimerkiksi yhdistämällä yrityksen muuhun olemassa olevaan liiketoimintaansa. Tälle on tietysti vaikea laittaa hintalappua, koska ne ovat niin tapauskohtaisia. Esimerkiksi tappiollinen Wolt myytiin kovalla hinnalla, koska ostaja todennäköisesti uskoo voivansa hyödyntää liiketoiminnan potentiaalia. Jos kuitenkin ollaan myymässä tappiollista Repan kaivuria ja konetta, niin ostajalla on syytä olla kova usko itseensä ja paljon näkemystä miksi siitä tulisi kannattava yritys, jonka maksaa kauppasumman takaisin järkevässä ajassa.

Myyjän näkökulmasta asia näyttäytyy hieman erilaiselta. Toki myyjäkin ottaa huomioon mikä on yrityksen takaisinmaksuaika ostajalle, mutta myyjä yleensä laittaa painoa myös yrityksen tasearvolle tai taseesta poistetun omaisuuden arvolle (koneet, laitteet, kiinteistö, jne). Nämä ovat kuitenkin tuotannon tekijöitä ostajan kannalta eivätkä sellaisia yrityksen osia, joita voisi realisoida eli muuttaa rahaksi. Myyjän kannattaakin arvioida yrityksen ne osat erilleen, jotka eivät ole tuotannon ja toiminnan kannalta relevantteja osia. Ne kannattaa pitää kaupasta erillään ja myyjä voi sopia realisoivansa ne erikseen. Esimerkiksi kiinteistöä ei välttämättä kannata yrittää myydä ostajalle, jos sen kauppahinta olisi merkittävä osuus kauppasummasta. Kiinteistö voidaankin myydä erikseen kiinteistömogulille, jolloin uusi yrittäjä voi jäädä vuokralle samaan tilaan. Yrityksen lihavassa kassassa olevaa rahaa ei myöskään yleensä myydä vaan ne erilaisin järjestelyin siirretään myyjälle kaupan yhteydessä. Yrittäjän myydessä yritystä kannattaa myös huomioida yrityksen maksamat osingot ja omistajien palkat, erityisesti jos ne ovat olleet merkittäviä. Yritys, jossa on paljon pieniä omistajia, on voinut maksaa pääomistajalleen merkittävää palkkaa, jolloin ehkä ei ole kauheasti jäänyt osinkoa maksettavaksi, mutta joka vapautuu jos yrittäjä jää myyntitilanteessa kokonaan pois.

Yleensä arvonmäärityksessä puhutaankin tuottoarvosta ja substanssiarvosta. Tuottoarvo on se raha, jonka yrityksen odotetaan tuottavat takaisin jossain säädyllisessä ajassa takaisin. Substanssiarvo on se muu arvo, joka yritykseen jää ja jolla on reaalista arvoa. Substanssiarvoa on esimerkiksi taseesta löytyvät vaihto-omaisuus, tuotannon kannalta merkittävät koneet ja laitteet, joista on vähennetty yrityksen velat. Riippuu hyvin paljon yritystoiminnasta miten nämä tuotto- ja substanssiarvo ovat suhteessa toisiinsa.

Missä sitten on totuus? Tämä lienee yrityskauppojen ulkopuolelle yllätys, mutta em. asioita voidaan käyttää loputtomiin yrityskauppaneuvotteluissa, mutta ne antavat sekä ostajalle että myyjälle loputtomasti argumentteja suuntaan tai toiseen. Niinpä lopulta yrityskaupoissa tullaan aina tilanteeseen, että myyjän ja ostajan on vain päästävä sopuun hinnasta. Tällöin lopetetaan argumentointi miksi hinta pitäisi olla mitä itse esittää ja haetaan kompromissia. Tässä vertailukohtana käy vaikka autokauppa, eli jos yhteistä tahtoa on kaupan syntymiselle, riittävästi luottamusta ja näkemykset hinnasta riittävän lähellä, niin loppu on vain lopullisen hinnan ja kaupan ehtojen neuvottelua. Kaupan ehdothan ovat merkittävä tapa liikuttaa hintariskiä osapuolten välillä, esim. ostaja maksaa osan kauppahinnasta tulevien vuosien tuotolla tai myyjä jää yritykseen töihin X vuodeksi sovitulla palkalla tai myyjä myy vain osan yrityksestä jääden pienosakkaaksi. Tapoja on miljoona.

Jos kaipaat tukea ja neuvoa yrityskauppa-asioissa niin olehan yhteydessä.